Asiantuntijarekrytointia vuodesta 1999
Operaria on suomalainen suorahakuun ja vaativiin rekrytointeihin erikoistunut kumppani. Autamme erityisesti teknologian, teollisuuden, energia-alan, logistiikan ja B2B-myynnin PK-yrityksiä löytämään avainhenkilöt Suomessa ja koko Pohjoismaissa.
1 500+
Rekrytointitoimeksiantoa
Vuodesta 1999 olemme toteuttaneet yli 1 500 laskutettua rekrytointitoimeksiantoa johdon, myynnin ja teknisten asiantuntijoiden hauissa.
99,1 %
Onnistumisen todennäköisyys
Yli 1 500 rekrytoinnista 99,1 % on onnistunut kerralla. Jos valinta ei osu tai työntekijä lähtee alkuvaiheessa, etsimme uuden veloituksetta.
#1
Suomen kiinnostavin henkilöstöpalvelualan työnantaja
Operaria oli ainoa henkilöstöpalvelualan yritys Duunitorin Suomen kiinnostavimmat työnantajat -mittauksen 25 kärjessä vuonna 2022.
Virherekrytointi on kallista, ja rekrytointi vie johdon aikaa. Laske virherekrytoinnin kustannus omalle yrityksellesi ja anna aikaa vievät vaiheet rekrytointikonsultille, joka tuntee toimialasi vaatimukset.
Sinua palveleva rekrytointitiimi koostuu pienyrittäjistä, jotka ovat kulkeneet saappaissasi. Jokaisella rekrytointikonsultillamme on paitsi yrittäjyystausta myös erikoistuminen tiettyjen roolien ja toimialojen suorahakuun. Kilpailu parhaista tekijöistä on kovaa ja heidän houkutteleminen haastavaa. Operarian asiakkaiden työpaikkailmoitukset ovat niin Duunitorin kuin Joblyn (ent. Monsterin) luetumpien joukossa ja saat todistetusti jopa 30 sekuntia keskimääräistä enemmän huomiota ilmoituksillesi. Laajojen osaajaverkostojemme ansiosta louhimme esiin tulokselliset ratkaisumyyjät, suunnittelijat ja projektijohtajat.
Toteutamme säännöllisesti muun muassa teknologian ja taloushallinnon asiantuntijoiden rekrytointeja. Etsitään yhdessä yritystäsi parhaiten palveleva ratkaisu.
Ratkaisuja muutostilanteisiin
Rekrytointipalvelut
Mutkaton, henkilökohtainen ja hakijaystävällinen tapa rekrytoida monen eri toimialan asiantuntijoita.
Suorahaku
Ratkaisu vaativiin asiantuntijahakuihin. Konsultti kontaktoi osaajia suoraan, eikä haku rajoitu aktiivisiin työnhakijoihin.
Soveltuvuusarviointi
Master Suomen testit ovat vastuullinen, luotettava ja puolueeton tapa varmistaa henkilövalinta.
Rekrytointiprosessimme
Rekrytointiprosessin hiotut vaiheet varmistavat, että yritykseen sopiva osaaja löytyy ja yritys välttyy virherekrytoinnin kustannuksilta.
Uusimmat artikkelit
Asiakkaamme
”Olemme löytäneet Operarian avulla johtaja- ja asiantuntijatason ammattilaisia. Operaria toimi aktiivisesti ja ammattimaisesti ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien, ja tavoitimme runsaasti kandidaatteja heidän kauttaan. Palvelukokonaisuus oli erittäin toimiva eikä turhaa hehkutusta ollut lainkaan. Kokemus oli hyvin positiivinen. ”
”Operaria on henkilökohtainen ja lähestyttävän kokoinen rekrytointikumppani Immuno Diagnostic Oy:lle. Yhteistyö Juhan kanssa sujui hienosti työpaikkailmoituksen laadinnasta ehdokkaan valintaan ja olimme positiivisesti yllättyneitä koko prosessin nopeudesta. Päädyimme lopulta rekrytoimaan vuokraamamme asiantuntijan, kun tarve vakinaiselle työntekijälle varmistui.”
”Samarbetet med Operaria började genast rulla på bra. Via dem fick vi även bra kandidater från utlandet för de olika positionerna. Valda kandidater har också varit nöjda med Operaria. Det var ett stort plus, att vi kunde samtala på mitt modersmål, svenska.”
”Operaria on luottokumppani, jonka kanssa yhteydenpito on suoraviivaista eikä konsultin hyvän ammatillisen osaamisen ansioista tarvitse vääntää rautalangasta mitä etsii. Lopputuloksena löysimme juuri hakemamme henkilön vaativaan johtotehtävään.”
“Det har alltid varit smidigt och angenämt att jobba med Operaria och vi har hittat bra kandidater. Processerna har varit snabba och effektiva.”
”Haku Operarian kautta hoitui sujuvasti ja mutkattomasti.”
”Operarian rekrytointipalvelu on ollut tuloksellisempaa,
kuin itse tekemämme rekrytoinnit.”
”Hakuihimme osallistuneet ihmiset, jotka eivät ole tulleet rekrytointiprosessissa valituksi ovat kehuneet Operarian rekrytointiprosessia.”
”Valitsimme Operarian rekrytointitoimistoksi, sillä se vastasi parhaimmalla tavalla tarpeitamme.”
Asiantuntija tyytyväisyystakuulla
Onnistunut rekrytointi on ainoa hyväksyttävä lopputulos. Mikäli yhteistyö valitun ehdokkaan kanssa ei syystä tai toisesta suju tai ehdokas irtisanoutuu työsuhteen alkuvaiheessa, sitoudumme etsimään uuden tehtävään sopivan henkilön veloituksetta. Olemme toteuttaneet yli 1500 rekrytointitoimeksiantoa vuodesta 1999, ja niistä 14 olemme uusineet takuuna.
Rekrytointihaaste on tehty ratkaistavaksi
Voimme auttaa. Vastaamme yhteydenottoihin joko sähköpostitse tai lyhyellä 10 minuutin puhelulla.
Selvitetään yhdessä, millaisesta vahvistuksesta tiimisi tai rekrytointiprosessisi hyötyisi.
Palvelemme myös ruotsiksi.
Ota yhteyttä suoraan
Markus Fabricius
+358 400 603 327
markus@operaria.fi
Jussi Tuisku
+358 50 314 3500
jussi.tuisku@operaria.fi
Harri Tuomela
+358 40 549 0192
harri.tuomela@operaria.fi





















