Tarinamme

Operarian tarina

Se, millainen yritys Operaria tänä päivänä on, on vuosien varrella rakennettujen kumppanuuksien tulos. Yli 20 toimintavuotemme aikana olemme muuntautuneet taloushallinnon rekrytointeihin keskittyneestä yhden naisen yrityksestä monitoimialaisesti palvelevaksi asiantuntijatiimiksi.

Operaria on latinaa ja tarkoittaa työtä tekevää naista.

Yhden naisen yrityksestä asiantuntijatiimiksi

Ulla Partanen perusti Operarian vuonna 1999 havaitessaan markkinoilla olevan kysynnän taloushallinnon ja rahoitusalan asiantuntijoiden ja työtehtävien välittämiselle. Tilitoimistoissa oli jatkuva pula osaavasta henkilöstöstä. Yrityksen nimen taustalla oli Ullan kokema oivallus siitä, että hänen rakastamillaan oopperalla ja aarialla oli kytkös hänen tekemäänsä rekrytointityöhön. Operaria on latinaa ja tarkoittaa työtä tekevää naista. Yhden naisen yrityksenä alkaneella Operarialla on nyt takanaan jo yli 20 vuoden menestyksekäs historia laadukkaiden ja räätälöityjen henkilöstöpalvelujen tarjoajana. Markus Fabricius ja Paula Peltolin tulivat osakkaiksi vuonna 2010 Ullan valmistellessa yrityksensä sukupolvenvaihdosta.

Kasvu monitoimialaisesti palvelevaksi rekrytointikumppaniksi

Operarian rekrytointitoiminta laajentui Markuksen taustan ja kontaktiverkoston myötä muun muassa B2B-myyjien ja yritysjohdon rekrytointiin. Samoihin aikoihin vuokrahenkilöstön ja -johtajien rekrytointi tuotiin palveluvalikoimaamme. Markuksen intohimo palvella monitoimialaisesti on johtanut liikekumppanuuksien solmimiseen, vaikuttamiskanavien hyödyntämiseen sekä palveluiden laajentumiseen entisestään. Markuksen johdolla Operariasta onkin vuosien saatossa kasvanut todellinen verkostojen yhtymä, joka ulottuu myös muihin pohjoismaihin. Tänä päivänä välitämme asiantuntijoita ja johtajia muun muassa tekniikan, muodin, juridiikan, hallinnon, kaupan ja teollisuuden alojen vastuutehtäviin.

Olemme rekrytointikumppani, jonka huomaan voit antaa tärkeimmän asiasi.

Alallamme tapahtuu jatkuvasti ja se on meille voimavara ja mahdollisuus, ei uhka.

Miksi teemme mitä teemme

Rakennamme siltoja

Inspiraatio tarinamme alkuun löytyy jo 80-luvulta. Toimiessaan Kirjanpitotoimistojen liiton (nyk. Taloushallintoliiton) toiminnanjohtajana, Ulla Partanen havahtui omaa toimialaansa koskettavaan työnvälitystarpeeseen. Taloushallinnon työt ja asiantuntijat eivät kohdanneet riittävän saumattomasti ja siihen oli tehtävä muutos. Nykypäivänäkin tiimimme toimintaa ajaa halu viedä rekrytointia kestävämpään suuntaan työsuhteen elinkaari visusti mielessä pitäen. Rakennamme siltoja yritysten ja osaajien välille sekä kannustamme yrityspäättäjiä rakentamaan siltoja myös yrityksensä sisällä. Miten oppimista johdetaan yrityksessä? Millaisia kasvun, kehittymisen ja vastuualueen laajentamisen näkymiä yrityksen sisällä on? Me sytymme mahdollisuudesta olla mukana yksilöiden ja yritysten toinen toistaan mielenkiintoisemmissa kasvutarinoissa.

Opimme, innovoimme ja vaikutamme

Koemme olevamme etuoikeutettuja, kun pääsemme pienessä yrityksessä tekemään aktiivista tiimityötä ja olemaan mukana monenlaisissa kasvuun ja henkilöstöön liittyvissä projekteissa. Olemme kaikki kokeneet käytännössä, millaista työ joustavassa ja kehityshalukkaassa organisaatiossa on. Tarvittaessa kohdennamme kapasiteettimme yhteen tehtävään rikastaaksemme sitä uusilla ideoilla ja monipuolisilla näkökulmilla. Toisinaan tiukka aikataulu määrää kurssille suunnanvaihdoksen ja reagoimme siihen nopeasti. Liikkeellä pysyminen tekee työpäivistämme vaihtelevia ja mielenkiintoisia.

Seuraamme aktiivisesti oman ja asiakkaidemme toimialojen kehityssuuntia, jotta pystymme hyödyntämään niistä saatua syväymmärrystä asiakkaittemme toimeksiannoissa. Innostumme mahdollisuudesta olla osana muutosta ja oppia siinä samalla itse uusia asioita. Työelämään positiivisesti vaikuttaminen ajaa meitä eteenpäin. Etätyön voimakas normalisoituminen vuonna 2020 antoi alkusysäyksen mukana kulkevan perehdytysalustan rakentamiselle. Alallamme tapahtuu jatkuvasti ja se on meille voimavara ja mahdollisuus, ei uhka.

Lue lisää rekrytointipalveluistamme

Tekijöidensä näköinen.

Arvopohjamme

Sanotaan, että yritys on johtajansa näköinen. Operaria ei ole tässä suhteessa poikkeus. Arvot, joille yritystoimintamme perustuu henkilöityvät Operarian omistajassa, mutta ne ovat myös tiimiämme yhdistävä voimavara ja kestävän liiketoiminnan edellytyksiä.

Kumppanuus

Olemme työnantajan ja osaajan rinnalla kulkeva kumppani, jonka tarjonnan ytimessä ovat substanssiosaaminen, palveluhenkisyys sekä laajat osaajaverkostot. Henkilökohtaisella palvelulla ja mutkattomalla viestinnällä luomme pohjan tuottavalle yhteistyölle. Kevyen yritysrakenteemme ansiosta toimimme nopeasti ja joustavasti. Pitkäaikaisena strategisena kumppanina tuemme yrityksen työnantajakuvaa, kasvua ja kehitystä. Lisäksi työllistämme välillisesti yrittäjiä, jotka toimivat Operarian rekrytointikonsultteina.

Uteliaisuus

Uteliaisuus on yksi toimintaamme kehittävistä voimavaroista. Kuulostelemme asiakaskunnastamme nousevia tarpeita ja rakennamme uusia palveluita niiden mukaisesti. Perehdymme työnantajan ja osaajan maailmoihin ja tulevaisuuden tavoitteisiin. Panostamme prosessiemme jatkuvaan päivittämiseen sekä asiakkaidemme toimintaympäristön syväymmärtämiseen. Kehitysmyönteisyydestämme kertoo se, että kansainväliset laatustandardit täyttävä sekä ennakkoluuloja ja ajatusvinoumia murtava soveltuvuusarviointi on kiinteä osa rekrytointiprosessiamme.

Vastuullisuus

Haluamme vaikuttaa positiivisesti työelämään ja sen kehittymiseen. Olemme reilu työnantaja ja kumppani, joka panostaa vastuulliseen ja faktoihin perustuvaan rekrytointiin. Osaaja on aina toimintamme keskiössä, mikä näkyy tavassamme viestiä aktiivisesti ja keskustella laaja-alaisesti. Ohjaamme osan tuotoistamme säännöllisesti kouluttautumisen ja työllistymisen tukemiseen Suomessa ja kehitysmaissa. Toimimme ympäristöystävällisesti. Työmme on etätyöpainotteista ja kompensoimme yritystoiminnastamme syntyvät hiilidioksidipäästöt.

Lue lisää vastuullisuustoimistamme.

Ota yhteyttä

Voimmeko auttaa teitä?

Jäikö jokin asia mietityttämään Operarian palveluista? Ota reilusti yhteyttä, me autamme mielellämme.

Ota yhteyttä suoraan