Toiminta­tapamme

Operaria on erityisesti B2B-myynnin, teknologia-alan, taloushallinnon ja asiakaspalvelun ammattilaisten vuokraukseen sekä rekrytointiin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Luomme kestäviä työsuhteita yhdistämällä työntekijöille sopivia työnantajia ja yrityksille sopivia työntekijöitä.

Ulla Partanen perusti Operarian vuonna 1999, joten yrityksellä on takanaan jo 20 vuoden menestyksekäs historia laadukkaiden ja räätälöityjen henkilöstöpalvelujen tarjoajana. Markus Fabricius tuli osakkaaksi vuonna 2010 ja toi mukanaan laajan kokemuksensa myynnistä sekä vaativasta asiakaspalvelusta. Samalla Operarian toiminta laajeni myös henkilöstövuokraukseen. Nykyisin Markus toimii Operarian toimitusjohtajana ja yrityksen toiminnan pääkehittäjänä.

Markus Fabricius Operaria

Markus Fabricius

Markus Fabricius Operaria

Operarian toimitusjohtaja Markuksella on laaja kokemus ja syvällinen osaaminen myynnin, markkinoinnin ja vaativan asiakaspalvelun tehtävistä. Hän on urallaan toiminut mm. varustamoalalla hotelli- ja ravintolatoimenjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä sekä media-alalla toimitusjohtajana. Hän on lisäksi ollut mukana useissa kansainvälisissä startup-projekteissa. Opiskeluaikana ja uransa alkuvaiheessa Markus toimi rahtimyyjänä ja jopa roskakuskina; se onkin toistaiseksi ainoa kerta kun kuorma-auton ajokortista on ollut hyötyä!

Markus on kokenut ihmisjohtaja ja palvelumuotoilun kehittäjä, jolle jatkuva itsensä kehittäminen on aina ollut luonteva osa urapolkua. Vuonna 2007 hän suoritti Executive MBA-opinnot ja on sen jälkeen vuosittain suorittanut henkilöstöalalle tyypillisiä henkilöarviointimenetelmien kursseja kehittääksen jatkuvasti omaa osaamistaan.

Ota yhteyttä Markukseen:

Puhelin: 0400 603 327
Sähköposti: markus.fabricius@operaria.fi
Markuksen LinkedIn-profiili

Aliisa Tiittanen

Ella Operaria

Aliisa tuo asiakkaidemme käyttöön laaja-alaista myynnin ja asiakaspalvelun osaamista sekä tuoreita näkökulmia henkilöstöjohtamiseen. Hän viimeistelee maisteriopintojaan Göteborgin yliopistossa strategisen henkilöstöjohtamisen koulutusohjelmassa, jonka kokee mielekkääksi jatkeeksi aikaisemmalle kansainvälisen liiketalouden BBA-tutkinnolleen. Aliisalla on pitkä työkokemus monipuolisista ratkaisumyynnin, projektinhallinnan ja tapahtumatuotannon tehtävistä. Toimialakohtaista asiantuntemusta hänellä on etenkin vähittäiskaupan alalta. Aliisaa motivoi se, että saa olla päivittäin mukana luomassa merkityksellisiä ja antoisia työsuhteita. 

Viikonloppuisin Aliisa suuntaa usein pois pääkaupunkiseudun vilskeestä. Hän kiertää mielellään kulttuuritapahtumia ja keskustelee mumminsa kanssa sukuhistoriasta. Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittanut Aliisa nauttii myös itsensä fyysisestä haastamisesta ja metsässä samoilusta. Aliisan mielestä retkikeittimellä valmistettua ja ulkoilmassa nautittua ruokaa ei voi päihittää.

Aliisa on vapaalla 3.5.2021 saakka. Poissaolon aikana yhteydenotot: Markus Fabricius.

Puh: 040 624 8681
Sähköposti: aliisa.tiittanen@operaria.fi
Aliisan LinkedIn-profiili

Ella Operaria
Juha Operaria

Juha Aaltonen

Juha Operaria

Juhalla on laaja-alainen kokemus liiketoiminnan kehittämisestä. Laitemyynnin, monikansallisen yhtiön tuotepäällikön tehtävien ja oman yrittäjyyden kautta hänestä on kehittynyt teknisen liiketoiminnan ammattilainen, jolle kansainväliset projektit ja osakkuus markkinointiverkostossa ovat tuoneet rajat ylittävää ymmärrystä. Tuotantotalouden lehtorina Juha on tottunut tunnistamaan asiantuntijatehtävissä tarvittavia kykyjä. Tekniikan ja palveluliiketoiminnan ylemmän korkeakoulun tutkinnon lisäksi hänellä on liiketalouden, yritysjohtamisen ja ammatillisen opettajan tutkinnot.

Purjehdus on Juhalle mieluisa vapaa-ajan harrastus, jonka myötä hän on hankkinut kaupallisen aluksen kuljettamiseen tarvittavat luvat. Myös matkailu ja laskettelu lukeutuvat Juhan mieliharrastuksiin.

Ota yhteyttä Juhaan:

Puhelin: 044 984 7636
Sähköposti: juha.aaltonen@operaria.fi
Juhan LinkedIn-profiili

Anu Susi

Juha Operaria

Anu tuo konsulttiperheeseemme markkinoinnin osaamista. Hänen perheyritystaustastaan kumpuaa intohimo suomalaiseen yrittäjyyteen ja kasvutarinoihin. Projektipäällikkönä hän on ollut mukana lanseeraamassa markkinointiviestijöiden freelanceverkostoa, suunnitellut konsepteja ja mallistoja Marimekolla sekä työskennellyt New Yorkissa kymmenisen vuotta. Pyrimme Anun digitaalisen markkinoinnin ja brändin hallinnan osaamisen avulla entistä paremmin tuomaan esille asiakkaittemme tarinaa kiinnostavasti ja houkuttelemaan oikeaa kohderyhmää hakemaan työpaikkoja. Lisäksi jatkuvalla opiskelulla Anu haluaa varmistaa, että uusimmat teknologiat ja parhaat työkalut ovat aina käytössämme. Anun oman Operaria-työnhakijakokemuksen jälkeen hän ei epäröinyt hetkeäkään hakea avointa paikkaa meillä.

Anun intohimona on matkustelu maihin, joissa on upea ruokakulttuuri. Pienten, paikallisten suosimien ravintoloiden etsiminen ja löytäminen ovatkin usein matkan parhaita elämyksiä. Näinä aikoina matkustelun sijaan hän suuntaa viikonloppuina eri makumaihin suunnittelemalla ja laittamalla isojakin aterioita läheisilleen.

Ota yhteyttä Anuun:

Puhelin: 044 096 1966
Sähköposti: anu.susi@operaria.fi
Anun LinkedIn-profiili

Juha Operaria
Susanna Operaria

Susanna Fabricius

Susanna Operaria

Susannalla on pitkä kokemus matkailupalvelujen ja asiakaspalvelun eri tehtävistä sekä palvelumuotoilun kehittämisestä. Hänen taustansa on hotelli- ja matkailualan eri osa-alueilta ja matkailun lehtorina hän on myös kokenut opiskelijarekrytoija. Koulutukseltaan Susanna on KTM ja restonomi ja työssään hän on hoitanut lukuisia kansainvälisiä projekteja sekä edustanut Suomen korkeakouluja FINNIPS-verkoston pääsykoehaastatteluissa eri puolilla maailmaa. Susanna on myös kokenut luennoitsija ja coach. Elinikäistä oppimista tukeakseen hän suorittanut lukuisia koulutuksia ja kursseja kuten esimerkiksi kasvatustieteen perusopinnot sekä ammattiopettajan pätevyyden.

Vapaa-ajalla liikkuminen pyörällä, suksilla tai juosten on perheen ohella Susannan sydäntä lähellä. Hän rentoutuu myös joogan ja lukemisen avulla.

Ota yhteyttä Susannaan:

Puhelin: 040 510 6532
Sähköposti: susanna.fabricius@operaria.fi
Susannan LinkedIn-profiili