Lokakuun alussa rivimme vahvistuivat entisestään. Mikael Rinne siirtyi Operarian rekrytointi- ja muutoskonsultiksi it-alalta. Mikaelilla on yhteensä 15 vuoden kokemus rekrytoinneista. Hänen viimeisimpänä tehtävänään oli ruotsalaisen konsulttiyrityksen onnistunut käynnistys toimitusjohtajan roolissa.

– Yrityksen kasvuvaiheessa juuri oikeiden osaajien löytäminen on erityisen tärkeää. Olen käytännössä vastannut rekrytoinneista koko urani ajan ja istunut myös asiakkaan puolella pöytää. Uskon, että tästä tuplanäkökulmasta on varmasti hyötyä työssäni Operariassa, Mikael kertoo.

Yrittäjähenkinen Mikael on ollut aiemmin osakkaana perustamassa kansainvälistä lääkealan start-up-yritystä. Sitä kautta hänellä on laajat kontaktit it-alan lisäksi lääkealan yrityksiin ja ihmisiin.

Mikaelin tavoitat puhelimitse 040 755 4847 ja sähköpostitse mikael.rinne@operaria.fi.

Olemme iloisia saadessamme Mikaelin mukaan Operariaan!